Vapaaehtoiset

Seuran toimintaa kannattelee runsas joukko vapaaehtoisia toimijoita; uimareiden vanhempia, isovanhempia ja uimareita, jotka lahjoittavat osaamistaan ja aikaansa seuratoiminnan hyväksi.

Jokaisella seuran uimarin läheisellä on mahdollisuus kouluttautua mm. kilpailutoimitsijaksi ja mukaan voi tulla jo ennen sitäkin. Alla on nostettu esille erilaisia vapaaehtoisten rooleja, joiden kautta seuratoimintaan pääsee helposti mukaan - me yhdessä teemme tämän seuran!

Pukkarivahdit - kurssitoiminnan pelastajat!

Seura järjestää vuositasolla neljä yhdeksän kurssikerran kurssijaksoa kahdessa hallissa. 

Yhteensä 36 sunnuntai-iltaa vuodessa, naisten ja miesten pukkarivahdit kahteen halliin = 144 vapaaehtoista!

Lue lisää

Kilpailutoimitsijat - omien kisojen mahdollistajat!

Seura järjestää sekä omia seurakisoja että kansallisia kilpailuja vuoden mittaan useampia.

Tekijöitä (koulutettuja ja kouluttamattomia) tarvitaan kisojen koosta riippuen 30-100 vapaaehtoista / kisa!

Lue lisää

Hallituksen jäsenet - seuratoiminnan puurtajat!

Hallituksen jäsenet ja varajäsenet osallistuvat seuran hallinnon lisäksi moniin erilaisiin tehtäviin oman mielenkiintonsa ja osaamisensa mukaan.

Hallituksen jäsenet valitaan syyskokouksessa, johon ovat kaikki jäsenet tervetulleita.

Lue lisää

Muut seuratoimijat - uuden mahdollistajat!

Kuka tahansa voi olla seuratoimija. Pienikin apu on tervetullutta. Onko sinulla ylimääräistä aikaa, uusia ideoita, halua kehittää toimintaa ja osallistua.

Ole yhteydessä seuran hallituksen jäseniin tai toimistolle - ideoidaan uutta!

Ilmianna itsesi!